Jes. Vähän parempi mieli verrattuna viime viikon alhoon. On ollut tekemistä ja seuraa niin ei ole ehtinyt ajattelemaan asioita eikä näin ollen myöskään kirjoittamaan.

Nyt haluaisin kirjoittaa vähän ajatuksia itsetunnosta, itseluottamuksesta, itsevarmuudesta, millä sanalla sitä nyt sitten kuvaileekin. Olen huomannut että ihmisillä on minusta sellainen kuva että olen itsevarma ja rohkea, erityisesti mitä tulee vastakkaiselle sukupuolelle aloitteiden tekemisiin ynnä muihin vastaaviin. Ja olenhan minä, uskallan pyytää miehiä treffeille ja mennä juttelemaan, sillä olen pannut erittäin vahvasti merkille, että jos minä en niitä aloitteita tee, niin ei niitä minunkaan suuntaan tehdä. Ihan yksin saan töröttää siellä yökerhossa/baarissa/missälie. Olen yrittänyt päästä sellaiseen "mitä välii" -tilaan henkisesti, jolloin en jaksa pahemmin harmistua siitä jos en saa aloitteelleni vastakaikua. Sillä tottuuhan niihin pakkeihin, kun niitä niin paljon saa kuin allekirjoittanut on saanut. Vaikka yleinen diskurssi onkin, että naisilla on treffimarkkinoilla helppoa, kuka tahansa nainen saa iskettyä yhden illan seuraa ja niin edespäin, ei se nyt siltikään ihan niin mene että läheskään aina kävisi flaksi sen treffipyynnön suhteen. 

Ehkä lähestymistapani on vähän turhan miehinen ja suora, ja se varmaan pelottaa monia miehiä. Mutta minkäs teet, kun toinen vaihtoehto on jäädä itse niitä aloitteita ja treffipyyntöjä odottamaan. Aloitteita ja pyyntöjä joita ei koskaan tule. En ole kuitenkaan erityisen hyvännäköinen nainen, ja tuntuu että livenä persoonani on vaan yksinkertaisesti liikaa suurimmalle osalle miehistä. Puhun liikaa, vittuilen liikaa, puhun rivoja ja omituisia, ja minulla on mielipide joka asiaan, enkä pelkää kertoa sitä. Voi olla, että saisin joitain näitä asioita anteeksi, jos olisin niin sanotusti hottis. Olisi mielenkiintoista testata tätä asiaa, jos tässä nyt voisi huomiseen mennessä laihtua ~30 kiloa, eli olla ainakin ruumiillisesti hottiksempi, kasvonpiirteitä se laihtuminen ei kauniimmaksi toki muuttaisi. Ja vaikka tässä koko ajan pyrin pudottamaan painoani liikunnan ja ruokavalion avulla, olen huomannut että läskin taakse on helppo piiloutua. On hirvittävän helppo ajatella, että saamani pakit ja se kun toisia treffejä ei koskaan tulekaan, johtuvat siitä että olen näiden miesten mielestä liian läski että he kiinnostuisivat, persoonassani ja luonteessanihan ei VOI olla mitään vikaa. Läskeistä tää mun sinkkuuteni johtuu, sormet korviin ja lalalalalalala.

Pelottaa ihan vietävästi, että sitten jos/kun olen laihtunut vaikkapa tavoitepainoni hujakoille, olen siltikin edelleen yksin, koska itsetuntoni ja -varmuuteni eivät ole kasvaneet pudotettujen kilojen myötä. Ehkä vielä silloinkin teeskentelen olevani sinut oman itseni kanssa ja leikin itsevarmaa, koska tiedän miten epäviehättävää itsevarmuuden puute on. Ja se muuten on niin epäviehättävää, että en uskalla millään paljastaa heikkouttani tai epävarmuuttani kenellekään, edes ystävilleni. Yksi mies kehui kerran sekä persettäni, että itsevarmuuttani perseeni koon suhteen. En osannut ottaa kumpaakaan kohteliaisuutta vastaan, sillä ajattelin vain, että pakko nyt sitten jatkaa itsevarman teeskentelyä, jos sulle kerta on mennyt se tähän asti läpi. Ja koska sanoit että itsevarmuus on seksikästä. Pakko edes yrittää olla seksikäs. Pakko.

Ikuinen dilemma se, etten tiedä haluaisinko että joku mies pitäisi minusta läskieni vuoksi, vai niistä huolimatta.