Omg, ihmiset vissiin oikeesti lukee näitä mun juttuja, what is this madness? 

Perjantai, flunssan kourissa kotona. Huomenna olisi tarkoitus tosin lähteä vähän radattamaan, joten pitää lepuuttaa ettei nouse kuume uudestaan. Ja kun ei kerta lenkille pääse niin kirjoitetaan sitten.

Voisin kirjoittaa nyt tänään vaikkapa siitä, että mitä minä sitten haluaisin. Noin niinkuin siltä seurustelukumppanilta siis. Ystäväni ja kaverini kommentoivat usein kriteerejäni, ja sanovat että olet sää kyllä ihan saatanan nirso. Kun siis jätän deittipalstalla vastaamatta miehelle joka ei osaa oikeinkirjoituksesta edes alkeita, tai ehdottaa samantien seksiä, tai jonka profiilin perusteella huomaan ettei meillä ole tasan mitään yhteistä. "No kannattaishan sitä nyt kokeilla, pitää mieli avoimena, ei se ota jos ei annakkaan" ynnä muita ohjeita tulee kavereilta tässä kohtaa. Valitettavasti mie vaan tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän minkälaisista ihmisistä kiinnostun. Ymmärtäisin kommentit nirsoudesta jos en voisi lähteä treffeille jonkun kiinnostavan oloisen tyypin kanssa syystä että sen ammatti on x tai että se ei tienaa tarpeeksi tai on käynyt "vain" amiksen. Tai että on väärän värinen tukka tai väärän merkkinen auto tai jotain muuta hyvin pinnallista. 

Minulla on kolme pääasiallista ominaisuutta jotka tarvitsen kiinnostuakseni. Miehen pitää olla älykäs, hauska ja mukava. Siinä kaikki. Mulla on ollut lyhyitä suhteita miesten kanssa jotka on omanneet vain kaksi ominaisuutta kolmesta, eikä se juttu ole minun puoleltani pitemmän päälle toiminut, sillä sen kolmannen piirteen puuttuminen on häirinnyt minua liikaa. Minulla on ollut kaksi pidempää parisuhdetta, ja kumpikin niistä kumppaneista täytti nuo kolme kriteeriä. Lisäksi minulle on tärkeää että ollaan edes jollain tapaa samanhenkisiä intressiemme suhteen, mutta se ei ole läheskään yhtä tärkeää kuin nuo kolme ominaisuutta. Kiinnostukseni herää lähes poikkeuksetta ihmistä kohtaan, joka saa mut nauramaan. Koska yleensä minä olen porukassa se ihmisten naurattaja, niin haluan että joskus minä olen se jolle kerrotaan hyviä juttuja ja saan vaan käkättää vedet silmissä. Tarvitsen myös ihmisen, jonka kanssa voi keskustella asioista niin, ettei sille tarvitse selittää jokaisen sivistyssanan merkitystä, ja joka pystyy haastamaan mut älyllisesti, eikä ole joka asiaan että "en tiiä, en oo miettiny, ihan sama". Ja mukavuudella tarkoitan sitä, että ihmisen seurassa viihtyy, ja hänet haluaa esitellä ystävilleen ja sukulaisilleen, koska tietää, ettei kumppani vaan mökötä hiljaa itsekseen ja odota vaan että koska lähdetään pois. Olen itse hyvin sosiaalinen ja minulla on paljon ystäviä, kavereita ja tuttuja, ei siitä tule mitään jos toinen on joku introvertti hissukka joka ei pidä ihmisistä eikä osaa olla seurallinen. Älykäs, hauska ja mukava. Ei luulisi olevan vaikeaa. Mutta niin.

Erään kaverini kanssa on puhuttu tästä asiasta paljon, ja ollaan tultu siihen tulokseen, että meillä on niin sanottu Chasing Amy -syndrooma. Jos kyseinen elokuva ei ole tuttu (kannattaisi olla, yksi parhaita leffoja ikinä), niin tämän syndrooman ideana on se, että on kerran elämässä seurusteltu niin täydellisen ja itselle sopivan kumppanin kanssa, että kukaan muu ei enää sen jälkeen kelpaa. Siitä omasta "täydellisestä" (ei se nyt tietenkään mitään ainaista auvoa ja onnea ollut, mutta sen ihmisen kanssa olisin halunnut viettää loppuelämäni) suhteesta on pian viisi vuotta, ja edelleen minä haen ihmistä joka olisi samanlainen. Älykäs, hauska ja mukava, intresseiltään ja seksuaalisuudeltaan kanssani yhteensopiva. Ja se tyyppi oli vieläpä tietenkin ihan hemmetin hyvännäköinen. Pystyn tinkimään ulkonäöstä, harrastuksista, kiinnostuksen kohteista, mutta älykkyydestä, hauskuudesta ja mukavuudesta valitettavasti en. Mutta ilmeisesti se, ettei kiinnostu jokaisesta eikä edes joka toisesta vastaantulijasta, on yhtä kuin nirso ämmä, jonka pitäisi hommata reality check ennenkuin on forever alone.