Joopajoo. Ei tullut tästä ihastushommasta nyt mitään sen kummempaa sitten. Mutta ei se mitään. Mulla on paljon parempi olo itseni suhteen kuin vaikkapa tätä blogia aloittaessani, joka varmaan heijastuu siihen, etten ottanut tätä potentiaalisen suhteen munilleen menemistä mitenkään raskaasti. Oli kiva olla ihastunut ja huomata että pystyy siihen vielä, eikä ole muuttunut täysin tunteettomaksi paskiaiseksi. On ihan hyvä olla. Sain töitä jotka alkaa pian, kesä tulee ja festarit ja kaikkea kivaa, ei tässä nyt jäädä yhden miehen perään itkemään. Varsinkin kun se "ei tästä taidakaan tulla mitään" -ajatus oli molemmilla ihan samanlainen, eikä kumpikaan joutunut pettymään odotuksiinsa tai muuta vastaavaa.

Ihan hirveästi on onneksi tekemistä ja bileitä ja keikkoja ja kavereita joita nähdä nyt, ei pääse käymään aika pitkäksi. Viikonloppuna hyvän ystävän tuparit eli viinaa ja baaria tiedossa. Ja siitä tulikin mieleeni, tiiättekö kaks asiaa mitkä ärsyttää ihmisissä just nyt. Ne ihmiset jotka seurustelun alettua eivät enää käy baareissa tai keikoilla tai missään ihmisten ilmoilla (huom, enää, tää ei koske nyt ihmisiä jotka siellä baarissa eivät ole seurustelua edeltävällä ajallakaan riekkuneet), koska on vaan niin paljon kivempi nysvätä sen hanipuppelin kanssa siellä kotisohvalla viikosta ja kuukaudesta toiseen. Ja eihän siinä, jos siitä tykkää. Mutta kun siitä yleensä seuraa jompi kumpi seuraavista asioista:

1. Se ilmiö, että kun sinne baariin joskus harvoin lähdetään, niin oho, ei osatakaan olla sen viinan kanssa sivistyneesti kun ei olla niin pitkään aikaan otettu saunakaljaa enempää. Ja kun ei olla myöskään totuttu käymään kumppanin kanssa viihteellä, niin valitettavan usein se menee siihen että se ihkupariskunta ensin juo liikaa ja sitten alkaa tapella viimeistään kun on baariin päästy. Ehkä toisella on kivaa ja toisella ei (ja koska jos yhdellä ei ole kivaa niin ei saa perkele olla sillä kumppanillakaan, mitä, jutteleeko se tossa jonkun vastakkaista sukupuolta olevan kanssa? Ja nauraa, ei perkele, nyt loppuu tämmöinen touhu alkuunsa) ja sitten se ilta päättyy lyhyeen kun toinen haluaa lähteä kotiin ja toisenkin pitää lähteä, ellei halua sitten ihan megariitaa kun viimein aamuneljän jäljestä kotona odottavan laskuhumalaisen puolisonsa luo kömpii. Tai sitten riidellään siinä kavereitten silmien alla. Ja kaverit on että voi vittu taas tää meni tähän. Ihanaa on kun päätyy jonnekin vessaan tunniksi kesken parhaan biletysajan kuuntelemaan kun kaveri nurisee miten hänen kumppani teki nyt väärin ja yhyy uliuli. Mutta niin täytyy tehdä koska kyseessä on ystävä. Ystävä jota ei tosin välttämättä kohta kutsuta enää kumppaneineen niille baarireissuille mukaan. Ikinä.

2. Toinen ilmiö, jossa ihminen huomaa, että nyt kun on se kumppani hommattu, niin nyt se elämä on sitten kunnollista ja oikeaa eikä mitään säälittävää sinkkujen baarissa ravaamista. Niin sitten tämä kyseinen henkilö alkaa joko suoraan tai piilovittuillen moralisoida kavereilleen että voi voi onpa ihana kun ei tarvitse enää siellä baarissa käydä ja viinaa juoda, kyllä tää vaan on elämää, mennäänpä sunnuntai-aamuna klo 9 lenkille joo jee nyt kun ollaan Kunnon Ihmisiä eikä mitään sinkkuja jotka makaa darrassa mahdollisesti jonkun baarista kämpille raahatun tyypin/tyypittären kyljessä pitkälle iltapäivään. Kaikki aamulenkit ja rauhalliset viikonloppuillat pitää tietenkin raportoida naamakirjaan, ja täytyy muistaa näissä kaikissa päivityksissä vihjata että hei me ollaan niitä Parempia Ihmisiä, katsokaa, ihailkaa. Sit kun känniltänne/darraltanne ehditte, siis.

Vittu että ottaa kasettiin nää molemmat tapaukset. Onneksi omassa ystäväpiirissä on enimmäkseen ihmisiä jotka eivät heti seurustelun alettua linnoittaudu sinne halipusikuplaan, tai eivät viinan (tai röökin, voi  saatana, röökinpolton lopettaneet, niitä ei kestä kukaan) vetämisen lopetettuaan joka välissä muistuta niitä säälittäviä dokaajasinkkuja paremmuudestaan. Ihmisiä jotka nauttivat aidosti sosiaalisuudesta ja yöelämästä, baareista ja festareista, eikä se ole vain jotain ankeaa sinkkutouhua mikä loppuu tasan heti kun naamakirjan parisuhde-kohtaan voi kirjoittaa sen oman hanikultsipuppelin nimen.

Joo, tämmönen avautuminen tällä erää näköjään. Joskus vaan on pakko.